Syksy (tai täällä kevät) tropiikissa on ollut täyttä elämää. Lapsiperheessä arkea ja rutiineja ei pääse pakoon, vaikka kulissit muuttuvat. Uudessa kodissa tai retkimajoituksessa on saatava aamupalaa, lounasta, päivällistä ja iltapalaa, kylpy ja hammaspesu. Aina on päästävä syliin ja uudessa maassa on saatava ehkä vielä kotimaata enemmän kannustusta ja tukea, jotta jaksaisi leikkiä ja oppia asioita välillä vieraalla kielelläkin.
Toisaalta pienet lapset ovat yllättävän sopeutuvaisia ja innostuvat helposti uusista ihmeistä, esimerkiksi kotiterassilta löytyvistä puolen nyrkin kokoisista kotiloista, auton ikkunan taakse ilmestyvistä vesipuhveleista tai ihan vaan rannalta löytyvistä roska-aarteista (jotka eivät kotiin kannettuina erityisesti ilahduta äitiä).
- Timorin korkeimmalle vuorelle kiipeäminen kolmen lapsen kanssa
- Alkuviikkojen uimarantahuumapäivät Area Brancalla ja Cristo Rei backsidebeachillä
- Viikonloppuretki Baucauhun ja erityisesti lettuaamiainen Watabo-beachillä
- Neljän päivän reissu Ataurolle
- Koulun joulukonsertti
Arjen plussia ja miinuksia
Plussaa
+ Mana eli kodinhoitaja käy kahdesti viikossa siivoamassa kevyesti, pesemässä pyykit ja tiskaamassa astiat
+ Aina on lämmin. Pukeutumiseksi riittää joka päivä shortsit ja t-paita.
+ Luonto ja maisemat ovat ihailtavan kauniita.
+ - Aurinko. Kaamosväsymystä ei tule, koska valoa riittää. Tosin jatkuva hellekin väsyttää välillä.
+ ja - Timorilaiset ovat pääosin ystävällistä ja hymyilevää kansaa. Välillä he ovat kuitenkin jopa kiusallisen kiinnostuneita malaeista (malae=ulkomaalainen, vaan ei indonesialainen).
+ Ravintolassa syöminen on vähän edullisempaa kuin Suomessa.
+ Täällä ei näe katukuvassa huumeiden käyttöä tai prostituutiota, kuten esimerkiksi Balin Kuta-beachillä tai Thaimaan turistighetoissa.

+ Hetken huohahdustauko Indonesiaan on helppo ja suhteellisen edullinen toteuttaa (uusi Lonely Planet on jo yöpöydällä...)
+ Harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Mies on aiempaa iloisempi, kun kotoa pääsee suoraan SUPpaamaan ja naapurilta saa lainata lautaa.
+ - Paikalliset tykkäävät kovasti lapsista. Tosin vaaleat muksut saavat omasta mielestään välillä liikaakin huomiota.
Miinusta
- Hintataso on korkea, esimerkiksi ruoka maksaa lähes saman verran kuin Suomessa.
- Ilman autoa lapsiperheen olisi todella hankalaa elää Dilissä.
- Jätehuolto ei toimi eivätkä paikalliset ymmärrä, ettei luontoon saa heittää jätettä. Siis joka paikassa on roskaa ja likaa.
- Jos lapset sairastavat, se huolestuttaa enemmän kuin Suomessa.
- Paikalliset manat siivoavat usein huonosti ja pesevät pyykit vähän niin ja näin. Ulkomaalaisen on kuitenkin lähes velvollisuus palkata mana. (Mana tarkoittaa kodinhoitajan lisäksi myös ainakin tarjoilijaa, vanhempaa naista ja rouvaa.)
- Kouluun on tehtävä joka päivä eväät.
- Hyttysiä, kärpäsiä ja muita hyönteisiä on paljon erityisesti sadekaudella
- Ruokakaupat ovat huonosti varustettuja, joten terveellistä ja monipuolista ruokaa on vaikea valmistaa.
- Myös monia muita tavaroita: keittiötarvikkeita, vaatteita, työkaluja tms. on vaikea löytää kaupoista tai niitä ei ole edes saatavilla.
- Erityisesti naisten on oltava varovaisia. Iltaisin ei voi lähteä yksin kävelemään eikä ajelemaan taksilla.
- Varkauksia tapahtuu paljon. Rahalle tai arvotavaroille ei voi kääntää selkäänsä hetkeksikään.
+ ja - Palvelu on usein hidasta eivätkä paikalliset osaa englantia, mutta toisaalta turisteja ei ole paljon, joten ei ole myöskään jonoja eikä tungosta.

Suomalaisista herkuista kaipaan itse eniten:
1. marjoja: mansikkaa, mustikkaa, herukkaa ja vadelmaa (ihan pakasteetkin kelpais)
2. luonnonjugurttia (en ole vielä tehnyt itse)
3. rahkaa
3. ruisleipää tai please...edes moniviljaleipää
4. salmiakkia
5. suklaata
6. lakua
7. kuivaa omenasiideriä
8. tuoretta maitoa (UHT:n makeus kyllästyttää)
9. Tapolan tulikukko/keppimakkaraa
10. makeita miniporkkanoita

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti