Juhlava kotimatka

Onnea 12-vuotiaalle Itä-Timorille! 20. toukokuuta 2002 Itä-Timor julistettiin itsenäiseksi. Tänä tärkeänä päivänä, 12 vuotta myöhemmin, me ajoimme Tutualan kylästä Diliin, noin 230 kilometriä. Kuvia matkan varrelta:

3. kerta...

...toden sanoo. Ei lähdetty kahdeksan kilometrin lenkille. Tutualan kylässä tuuli ja satoi, suorastaan myrskysi. Olimme jo luopuneet toivosta nähdä Jaco, kun emäntä tuli kertomaan, että Pousadan omistaja on tulossa käymään ja pystyy järjestämään meille kyydin. Kamalassa kunnossa oleva tie vastasi aiemmin kuultuja tarinoita. Ehkä sopivin kulkupeli olisi ollut maansiirtokone, joka juorujen mukaan hiljattain kampesi yhden kaatuneen auton mudasta ylös.

Aluksi tie näytti vielä tieltä.

Tässä kohdin oli isolla Hiluxillakin tekemistä. Mies hyppäsi kyydistä ottaakseen tuntumaa tilanteeseen ja muta hajoitti sandaalit kaksiosaisiksi.

Valu Beachiltä kalastajat kuljettavat perille päässeet muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle Jacolle.

Vaikka satoi, autio paratiisisaari hurmasi meidät.

Perheen naisväki uskaltautui uimaan, mutta tunti tihenevässä tihkusateessa riitti meille.

Vene rantaan.

Kalastajien "kiossilla"

Good Bye paradise!

Illalliskalamme

Alun perin meidän piti viettää täällä kaksi yötä, mutta nyt mukava Pousada houkutti ravintolaa ympäröiviä kosteita pieniä bungaloweja enemmän.

Illalla aurinko jo näyttäytyi vähän.

2. Yrityspäivä: kohteena Jaco

 

Valu Beachin bungaloweilla työskentelevä mies kertoi puhelimessa, että saatte kyllä helposti kyydin Tutualasta rantaan: "Monet tulevat ja tiellä kulkee paljon autoja." Kai meitä vastaan kaksi autoa tulikin, kun ajoimme kylään. Kylään saavuttuamme totesimme, ettei kylässä ole poliisiauton lisäksi muita ajoneuvoja. Onnistuimme kuitenkin selvittämään, että kylässä olisi Pousada, jossa voisi yöpyä. Kääntäessämme autoa yhden talon pihassa juutuimme mutaan. Ystävälliset kylänmiehet työnsivät auton irti ja ajoimme Pousadaan monen kymmenen paikallisen lapsen saattelemana. 

Mahtavien merinäköalojen ympäröimä Pousada osoittautuikin mainioksi paikaksi. Balilta Timoriin muuttanut emäntä laittoi meille päivällistä, käyskentelimme pihalla katsomassa vuohia, apinoita, possuja jne. Emäntä kuitenkin valitteli, ettei pystynyt järjestämään meille autokuljetusta Valu Beachille. Otimme ison huoneen varavuoteella ja nautimme siististä, vastaremontoidusta majoituksesta ja hyvästä palvelusta. Nukkumaan mennessä teimme päätöksen. Kun on näin pitkälle päästy, niin huomenna mennään vaikka kävellen. Emäntä järjesti meille oppaan ja sanoi, että kannattaa lähteä aikaisin, jos haluaa säilyä kuivana. Aamupäivällä kuulemma usein satoi. 

Huvimaja Pousadan pihalla.

Kukkaloistoa tien laidalta.

Huikeat maisemat Pousadasta merelle.

Vastamaalatun Pousadan väriloistoa.

Terassilla. 

Pousadan sisustuksessa oli aavistus intialaistyyliä.

Pousadan pihamaa oli vekaroiden mieleen.

1. Yrityspäivä: kohteena Jaco

Comissa vietetyn yön ja aamiaisen jälkeen olimme valmiina matkaamaan veneellä Jacoon. Istuimme veneessä kevyesti tärisevät puolitoista tuntia. Pienin otti unetkin, kunnes alkoi tapahtua. 

Ristiaallokossa kova merenkäynti kasvatti aallot yhtäkkiä monen metrin korkuisiksi eikä matkanteko tuntunut enää turvalliselta. Muutaman kerran vene putosi lähes pystysuorassa asennossa alaspäin ennen kuin teimme päätöksen kääntyä takaisin Comiin. Emme me sentään henkemme kaupalla Jacoon halunneet matkata. 

"Toukokuussa sää on usein liian hurja", totesi majatalon isäntä meidän palatessamme takaisin. Emäntä laittoi meille perinteisen päivällisen: grillattua kalaa, mustekalaa, riisiä ja salaattia. Päätimme yöpyä vielä yhden yön Comissa ja ajaa seuraavana päivänä autolla Tutualan kylään. Saimme kuulla, että viimeinen 8 kilometriä matkastamme Valu Beachille olisi mahdoton taittaa meidän autolla, mutta optimistisesti ajattelimme, että kyllä me varmaankin saamme helposti kyydin. 

Tässä vielä toiveikkaasti keula kohti Jacoa.

Takaisinpäin matka taittui nopeasti.

Majatalon terassilla aamiaisella.

Ehkä kokeilemme tällä seuraavalla kerralla?

Kylän pojat lähtivät mukaan taisteluleikkiin.

Rannan lemmikit.

Itään kävi tie

Teimme viikko sitten pidennetyn viikonloppuretken Itä-timorin itäosiin. Ajoimme Dilistä ensin Comin rantakylään. Yhdellä lounastauolla ajo kesti puolet päivästä, mutta maisemat hurmasivat: jylhää vuoristoa, laakeita viljelysmaita ja pieniä maalaiskyliä, joista iloiset timorilaiset huutelivat: "malae malae, mister, mister!, kun vaaleat pikku-päät vilahtivat auton takaikkunoista. 

Comista meidän oli tarkoitus seuraavana päivänä jatkaa matkaa veneellä Tutualan Valu Beachille, josta kalastajaveneiden kyydissä pääsee Jaco Islandille. Jaco on Timor-Lesten oma asumaton paratiisisaari valkoisine hiekkarantoineen ja turkoosine vesineen. Siellä on myös monimuotoinen fauna, niin maalla kuin vedessä. Pelkästään kilpikonnalajeja on jo ainakin viisi erilaista. 

Mutta ensin siis yö Comissa, jonka Beach Resort vaikutti jo vilkkaimmat päivänsä nähneeltä. Meidän lisäksi näimme vain kaksi muuta asiakaspariskuntaa. Kuuleman mukaan YK:n mission aikana resort on ollut suosittu lomanviettokohde ulkomaalaisten keskuudessa. Nyt paikkaa pyöritteli intialaissyntyinen kaveri, joka laittoi meille maistuvan tuliset curryt illalliseksi. Seiniä koristavat erilaiset kehoituskyltit kertoivat hyvin tarkasta taloudenpidosta. Baaritiskin takana luki: "Ei alennuksia", aamiainen ei kuulunut hintaan ja venekyydin hinta Jacolle olisi majapaikan järjestämänä maksanut 200 dollaria yhteen suuntaan. Saimme edullisemman tarjouksen viereisestä majatalosta

Itäisten alueiden tyypillinen perinnetalo. 

Beach resortin "majat" olivat kivannäköisiä kivirakennuksia. Ehdoton plussa ilmastoinnista. Televisiokin oli, muttei sieltä mitään kanavia näkynyt.

Comin hiljainen kylänraitti.

Rantaresortin terassilla kelpasi syödä illallista. 

Kaikki joukolla ojaa kaivamaan

Tää on niin tätä! Kotoamme Dilin keskustaan kulkeva tie on nyt jatkuvassa remontissa. Itä-Timor käyttää nyt maailman suurimman osuuden bruttokansantuotteestaan infrastruktuurin kehittämiseen. Se näkyy katukuvassa parhaiten juuri kaduilla: milloin tiellä on kiviainesta kippaava rekka, milloin kauhakuormaaja ja milloin vaan niin iso kuoppa, että se muuttaa tien yksisuuntaiseksi. Tänään kohtasin tähän asti suurimman haasteen. Kotiportin taakse oli muutaman tunnin aikana kaivettu puolitoista metriä syvä oja. Mitenkäs nyt mennään hakemaan lapsia koulusta? Pokkana työmies liiveissään toteaa, että seitsemältä illalla pääsee...

Myöhemmin illalla kippaava rekka oli katkaissut katua reunustavat sähkökaapelit. Nyt kuunnellaan generaattorin "sulosointuja". 

Maito on loppu

Useampia viikkoja on jo juotu kahvia soijamaidolla ja lapset syövät kuivia muroja, koska eivät pidä soijamaidon mausta. Minulle on kyllä kelvannut. Kaikki alkoi siitä, kun pari kuukautta sitten näimme rantatiellä ison lavallisen maitotölkkejä, joita myytiin alehintaan. Maitoalen jälkeen se loppui vähitellen. Ensin ostimme täysmaitoa, sitten soijamaitoa ja kaakaolla maustettua maitoa.

Nyt lähikaupasta saa vain soijapapujuomaa (ei mitään tekemistä maidon kanssa, maistuu kuin aamukahviin olisi jauhettu valkoisia papuja tai eilisen kaurapuuron jämät) ja mansikanmakuista maitoa. Kahviloista ja ravintoloista on vielä saanut maitoa kahvin kanssa. Ehkä he ovat ostaneet varastot tyhjäksi, mrrr. 

Jäämme odottamaan maitolaivaa!

Äitienpäivän maidonkorvikemalja.