Tennistä timorilaisittain

Aloitimme kerran viikossa tennistreenit timorilaisen valmentajan kanssa. Tunnit ovat tiistai- ja keskiviikkoiltaisin. Kenttien asvalttipinta on hiukan lohkeillut, pallot kuluneita ja verkot vähän roikkuvat.

Valmentaja on käynyt opiskelemassa valmennusta Australiassa, puhuu englantia ja hänen itsetuntonsa on kohdillaan. Mies kertoi olevansa maan paras valmentaja. 

Mun Facebookfrendit jo tietävätkin ensimmäisen tuntini olleen niin rankka kokemus, että jopa poskilihaksiin sattui seuraavana päivänä. Ja mitä metodipuoleen tulee, jo muutaman lyönnin jälkeen tennis tuntui kyllä tutummalta lajilta. Pisteet koutsille! 

Lapsena harrastaneena ja aikuisena harvakseltaan pelanneena (lasten syntymien jälkeen pelikerrat ovat sormin laskettavissa) sai kyllä tunnista tehot irti. Paikalliset innokkaat pallotytöt ja pojat huolehtivat siitä, ettei lyömiseen tullut edes pallonpoimimistaukoja. 

Oman ominaisvärinsä iltavalaistun kentän tunnelmaan toi laitapenkillä nukkuva ja välillä laulava mies.

"Hän huolehtii kentän siivouksesta", selvittää valmentaja.

Tunnin lystistä 19 dollarin maksu jakaantuu hauskasti: 

10 dollaria valmentajalle

4 dollaria kentän vuokraajalle

3 dollaria valomaksua, jos pelaa pimeään aikaan

2 dollaria pallonkerääjälapsille

Nykykurssilla yksityinen valmennustunti maksaa kokonaisuudessaan 13,80 euroa. Varsin edullinen lysti siis. Urheiluvälineitä en ole täällä nähnyt missään myytävän, joten tennisharrastus Dilissä edellyttänee ainakin mailan ja tossujen "maahantuontia". 

Pilvisen päivän tunnelmia

Täällä on aina aika samanlainen sää, joten säästä ei riitä niin paljon puhuttavaa, kuin Suomessa. Kuulimme, että eilen Espoossa satoi räntää. Se tuntui jo eksoottiselta.  

Ihan viime viikkoina vaihtelua Dilin sääoloihin ovat tuoneet pilvisemmät hetket ja parit virkistävät sadekuurot. Ero on siinä, että kotimaan lyhyessä kesässä harmaat päivät saattavat harmittaa, täällä ne tuntuvat tunnelmallisilta. 

Senyora, baa nebee?

Huomasin, etten ole kirjoittanut mitään paikallisesta kielestä, vaikka se on todella tärkeä osa täkäläistä menoa. Aika harvat kadunmiehet osaavat englantia, usemmat osaavat indonesian bahasaa ja lapset lukevat koulussa pakkoportugalia. Eli vinkkinä tänne tuleville turisteille, että tetunin sanakirja kannattaa käydä paikallisesta kirjakaupasta hankkimassa, erityisesti jos aikoo matkata Dilistä districteihin, mutta siitä on hyötyä myös kaupassa ja ravintolassa.

Thaimaalais-Libanolilainen ravintola Little Pattaya.

Sivujuonteena tähän kerrottakoon, että olemme törmänneet viime viikkoina useampaankin suomalaisturistiin täällä Dilissä, (yhteen ryhmään ja yhteen yksittäiseen matkaajaan) joten kyllä täällä ihan turistejakin käy, vaikka suurin osa matkaajista vaikuttaakin olevan tapaamassa täällä työskenteleviä  sukulaisia tai ystäviään.

Puisia patsaita veistetään Atauron saarella, jonne on Dilistä 1.5 tunnin venematka.

Tästä takaisin aiheeseen eli tetunin kieleen. Vähän tahmeasti ovat kyllä meidän perheen tetunin opiskelut tähän asti sujuneet. Mies on lukenut ostamaamme tetunin kurssikirjaa hiukan ahkerammin muutamina iltoina. Niin, että osaa jo sanoa muutaman sujuvan lauseen tetuniksi. Kaupassa  käy jo siis niin, että paikalliset luulevat hänen osaavan enemmänkin ja alkavat lasketella juttua... seuraa ymmärtämätön hämmennys ja kielen vaihto englantiin.

Minä olen oppinut muutaman sanan, lähinnä naapurin lapsilta:

apaa=isä
kafé=kahvi
susubeen=maito
kole=väsynyt

Kadulla paikalliset välillä testaavat, osaako tällainen malae-rouva vastata kysymykseen:

Diak ka lae?=Mitä kuuluu?
Joten, olen opetellut vastaamaan:
Hau Diak=Minulle kuuluu hyvää

Tätä seuraa yleensä kysymys:

Senyora baa nebee? Tiedän sen tarkoittavan, mihin olet menossa? En osaa vastata tähän tetuniksi (ehkä en haluaisi vastata, vaikka tietäisinkin. Joskus vastaan englanniksi olevani menossa kauppaan tai kotiin). Sen sijaan, olen opiskellut oppikirjasta, että senyór (miehestä) ja senyora (naisesta) tarkoittaa modernia koulutettua henkilöä ja on hyvin muodollinen ja kohtelias ilmaus, joten siitähän voi tulla ihan hyvälle mielelle.

Muuta tähän asti opittua:

Lukusanat 1-5
1 ida
2 rua
3 tolu
4 haat
5 lima

Kiitokset

Obrigadu (mies kiittää)
Origada (nainen kiittää)

Loppuun voi lisätä barak, jos haluaa oikein erityisesti kiittää eli obrigada barak=suuret kiitokset.

Ja tervehdykset, joita käytämme joka päivä:

Bondia=hyvää huomenta
Botardi=hyvää iltapäivää
Bonoiti=hyvää iltaa/yötä

Lopuksi vielä:
Ate logu! = Nähdään!

Rantalenkin varrelta

Elo-syyskuun aikana tein joka tiistai noin kymmenen kilometrin pituisen lenkin kotoamme rantoja pitkin itäänpäin ja takaisin. Kolmisen viikkoa sitten pukeuduin punaiseen lenkkitoppiin ja aloin kesken lenkin varmaankin kuvitella, että iso joukko lehmiä viehättyi väristäni ja holkotteli joka suunnalta minua kohti. Jotenkin vaan säikähdin kokemusta sen verran, etten ole sen jälkeen pitkää lenkkiä enää tehnyt.

Lehmiä ei oikeasti pitäisi pelätä. Ne ovat hitaita liikkeissään, mutta isoja ja kunnioitusta herättäviä.

Olen siirtynyt lyhyempiin treeneihin, sellaisiin joihin voi mennä osan matkasta autolla. En tiedä, palaanko tälle ”syksyiselle” tai meille keväiselle lenkkipolulle vielä, mutta kokemuksena tiistai-lenkit olivat (lehmäkokemusta lukuun ottamatta) yleensä aika kivoja, helteessä kiireettä tehtyjä tutkimusretkiä lenkkipolun varrella elettyyn elämään. Tässä tunnelmia reitin varrelta: 

Alkumatkasta iäkkäät naiset keräävät rannalla kiviä, joita käytetään ainakin rakennusmateriaalina.

Kun nämä mimmit näkevät kameran, he haluavat heti kuviin. 

Nimikin sen jo kertoo, missä täällä mennään.

Kuivalla kaudella hiekkareunusteinen tie pöllyttää hiekat silmiin.

Kalastajien veneitä

Osalle reitistä on rakennettu oikein kunnon baana, jota puut varjostavat.

Poukamasta seuraavaan...

Päätepisteessä. Lisää tehoja lenkkiin saa kipuamalla patsaalle.

Laskuveden aikaan paikalliset keräävät pohjasta aarteita sekä kalastavat käsin.

Joinain päivinä lenkkiä olisi voinut lyhentää sadoilla metreillä.

Uusi koti?

Aamupäivästä rantakuppiloissa tehdään järjestelyä lounas- ja päivällisaikaa silmällä pitäen.

Yhtenä tiistaina tytöt järjestivät syntymäpäiväkutsuja.

Hedelmämehut ja smoothiet maistuvat lenkin jälkeen.

Verkkoja

Lenkkeilijä saa kioskista juotavaa, mutta myös deodoranttia, shampoota ja nuudeleita on tarjolla.

Nakkikeittoa ja banaanijugurttia

 "Haluaisin, että kokkaisimme sitä siskonmakkarakeittoa", pyytää viisivuotias yhtenä aamuna. Hauskaa, sillä  itse en ole sitä edes koskaan valmistanut.  Ehkä pojalle tuli ikävä mumilaa (mummi on meillä mumi). Valittelen, ettei täältä saa siskonmakkaroita, mutta nakkikeittokin kuulemma kelpaa. Käymme muutamassa kaupassa, jotta löydämme perunaa, porkkanaa, nakkeja ja liemikuutioita ja valmistamme illalliseksi nakkikeittoa. Herkkuillallisen jälkeen käymme vielä nauttimassa omenapiirakkaa rantakuppilassa. Eikö kuulostakin perisuomalaiselta menulta?

Välillä täällä tulee ikävä sitä Olarin Prismaa, jossa tapasimme ennen Lauttasaaresta poiketa hakemassa perheen kaikki ruoka- ja taloustarpeet viikoksi tai pariksi etukäteen. Silloin näen kangastuksia notkuvista hedelmä- ja vihanneshyllyistä sekä jugurttivalikoimasta. Kyllä. Unelmoin jugurtista! Tunnustan, että luonnonjugurttivajareissani ostin kerran lähikaupastamme kahden desin purkin turkkilaista luonnonjugurttia viiden dollarin hintaan. Menin kotiin ja hekumoin avatessani purkin, mitä kaikkea siihen voisi sekoittaa: mysliä, mandariininpaloja, ananasta. Otin lusikan ja maistoin. Jugurtti oli hapanta ja jäi syömättä.

Ennen tänne muuttoa ajattelin jotenkin romanttisesti käyväni trooppisessä Dilissä toreilla valitsemassa hedelmiä ja vihanneksia, ja sen jälkeen meneväni johonkin eksoottiseen kojuun mausteostoksille. No hedelmiä ja vihanneksia on kyllä tullut haettua torilta (joka kerralla joukkoon on sattunut ainakin yksi pilaantunut. Ehkä huonoa tuuria...), mutta mausteostoksilla minut on nähty vain näissä paikallisissa supermarketeissa, joista seuraavassa pieni kooste. Näissä paljon hyvin säilyvää sipsiä, keksiä, pähkinää ja purkkitavaraa pullollaan olevissa marketeissa tuskanhiki pukkaa perheenäidin päähän valitettavan usein. Onneksi Dilissä on myös kattava ja suomalaisen kukkarolle suhteellisen edullinen ravintolavalikoima.

KManekit

 Näitä on ainakin kaksi. Toinen sijaitsee paikallisessa ja ainoassa ostoskeskuksessa, Timor Plazassa. Paljon säilykkeitä ja tuontitavaraa. Ilmeisesti osa indonesialaista ketjua. Myynnissä Dilin edullisinta UHT-maitoa (terveiset perheen insinöörin hintaseurantatilastosta. Lista on luultavasti tarkempi, kuin suomalaisten mummojen kahvitarjouskilpailutukset).

Lita Store

Meidän lähikauppa, joka tässä Dilin supermarketskenessä saa ainakin minulta parhaat pisteet. Olen löytänyt täältä eniten ostettavaa. Paras valikoima pastaa, mehuja ja täältä saa jopa Magnum-jäätelöitä sekä ah, niin ihania, amerikkalaisia sipsejä. Voi ostaa myös astioita ja joulupukinmallisia kynttilöitä ympäri vuoden. 

Leader

Varastotyylinen sekatavarakauppa, säilykkeitä ja tuontitavaraa, sähkötarvikkeita, pienkodinkoneita, kylmäosastolla muutamia makkaroita ja muoviin pakattuja vihanneksia päivästä riippuen muutamia tai useampia lajeja. Yläkerran erikoisuutena kalusteosasto, jossa myydään kamalia toimistotyylisiä "moderneja" mööpeleitä samassa sopassa kokopuusta valmistettujen kauniiden pienkalusteiden kanssa. 

Pateo

Portugalilaisten kauppa, jossa on myynnissä matkamuistohyllyn tavaroiden lisäksi pääosin tuontitavaraa. Hedelmät ja vihannekset näyttävät olevan paikallista tuotantoa - plussaa siitä. Sanomattakin on selvää, että useimmat muut tuotteet on tuotu portugalista. Kaupassa on kattava viinivalikoima. Viinit täyttävätkin koko kaupasta noin yhden neljänneksen. Hyvää tummaa suklaata saatavilla. Täältä saa ihan hyvänmakuista, mutta harmittavan makeaa banaanijugurttia. 

Landmark

Australialaisten kauppa, jossa olen käynyt kerran. Pikahavaintoni mukaan tässä kaupassa oli erityistä juustokaappi, josta sai muun muassa Camemberia. Luin expatdili.comista (ulkomaalaisten verkkoyhteisö), että täältä saa myös kerran viikossa, torstaisin, ostaa australialaista tuoretta lihaa ja maitoa. Koska meidän perheessä kukaan minua lukuunottamatta ei syö homejuustoa ja lihansyöntikin on vähäistä, ei ehkä ole syytä tässä putiikissa enää vierailla.

Kun kukkafestarit mönkään menivät

Viime viikonloppuna meidän piti mennä "testareille" (lasten suusta) eli Maubissen minikukkafestivaaleille, mutta reissu meni aika mönkään. Lähdimme lauantaiaamuna ajelemaan kohti vuoristokylää. Olin jo perjantaina ollut vähän huonovointinen, mutta lauantaiaamuna tunsin olevani ihan kunnossa. Matkalla en enää. Puolivälissä piti pysäyttää auto pahoinvoinnin takia ja Aulean kylässä kuumekin nousi. Päätimme kuitenkin jatkaa Maubisseen, koska kyse oli vain yhden yön reissusta.

Lähes kolmen tunnin matkanteon jälkeen menimme ensin kysymään kirkolta majapaikkaa. Padre kertoi, että hänen huoneensa ovat remontissa ja viereinen Guesthouse täynnä.

Jatkoimme pastorin kanssa matkaa Maubissen Pousadalle, (http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g469402-d1874130-Reviews-Pousada_de_Maubisse-Maubisse_Ainaro_District.html),jonka piti puhelintiedustelun mukaan olla kiinni vedenpuutteen takia. "Testarialueelle" päästyämme saimme kuulla, että Pousada olikin täynnä. Kukkatapahtuman kukat näyttivät vähän nuukahtaneilta, mutta popmusiikki raikasi piha-alueella. 

Kävimme vielä kahdessa majatalossa: toinen oli kiinni ja toinen täynnä. Meille ei jäänyt muuta mahdollisuutta, kun ajaa takaisin Diliin. Vuoristotie kuumeessa ja vatsataudissa takaisin, 2 tuntia 45 minuuttia keinuvaa, pomppivaa matkantekoa. Toinen lapsista nukahti, mutta toinen kärsi matkapahoinvoinnista. Ei mennyt ihan putkeen Maubissen reissu. 

Onni onnettomuudessa oli päästä illalla takaisin Diliin, omien lakanoiden väliin nukkumaan. Olen parantunut ja sunnuntaina löysin kiinalaisesta apteekista kunnon särkylääkettä. 

Protestisetä

Eläkeläisikäinen mies seisoo luultavimmin joka päivä kyltteineen kadun varressa. Havaintojemme mukaan miehellä on 

kaksi eri mielenosoituspaikkaa, viikonloppu- ja arkipaikka. Hänen mukaansa Timorin politiikka on läpeensä korruptoitunutta ja avustusjärjestöt toimivat politiikkojen kätyreinä. No, varmasti tällaistakin voi tapahtua täällä, mutta silti on vaikea ymmärtää motivaatiota miehen päivittäiseen yksinäiseen mielenosoitukseen.