Näkemiin päiväkoti

Päiväkotipäivät loppuvat ja jo maanantai-iltana tirahti itku kolmevuotiaan silmään.

- Mitä eikö kukaan mun kavereista muutakaan meidän kotiin, kun me lähdetään Itä-Timoriin?, hän kysyy käheä ääni särkyen.

- Ei muuta, mutta me saadaan sitten uusi koti sieltä Dilistä. Ei tarvitse olla surullinen. Saat varmasti uusia kavereita ja siellä on ihanan lämmintä.

Ihan heti suru ei haihdu lapsen kasvoilta. En ehkä osaa olla lohdutuksessani niin uskottava. Totuus on, että minuakin jännittää jättää oma rakkaaksi käynyt koti, päiväkodin turvallinen, aina iloinen ja arkea tukeva henkilökunta. En ole niitä tyyppejä, joille lasten kanssa kotiin jääminen olisi ollut luontevaa ja pullantuoksuista kotoilua eivätkä hermoni veny piimän tavoin.

Tiedän, että uudessa maassa ja tilanteessa tulee rakentaa rutiinit, etsiä uusia tuttavia ja leikkikavereita. Yritän suhtautua luottavaisesti. Asiat järjestyvät ja lapset sopeutuvat. Olemme kuulleet, että Dilissä on lastenkerho, jossa voi askarella, leikkiä ja saada ystäviä.

Seuraavassa hetkessä toinen lapsi kertoo jo hoidossa riemuissaan kavereille:

- Me muutetaan Itä-Timoriin. Äiti, mennäänkö me sinne laivalla?

Nenä kohti Diliä

10 vuotta sitten turkulainen ystävättäreni ennusti mulle kädestä: "Se mies, jonka kanssa olet menossa ensi kesänä naimisiin ei näytä olevan elämäsi mies." No ei ollut. 

Toinen ennustus koski keski-ikää: "Alat laajentaa reviiriäsi ja matkustat kauas". Nyt olen keski-ikäinen ja muutan elokuussa perheeni kanssa Itä-Timorin pääkaupunkiin Diliin vuodeksi. 

Ai miks? No siks, että mieheni on kiinnostunut kehitysmaista ja haluaa tehdä kehitystyötä. Minä lähden mukaan silkasta mielenkiinnosta ja seikkailunhalusta. Ajattelen myös, että lapsille(3 ja 5) on eduksi nähdä maailmasta vähän muutakin kuin Lauttasaari ja Espoon mummolat.

Kirmausta Särkiniemen kallioilla toukokuussa 2013.

Vielä huhtikuussa en tiennyt, missä on Itä-Timor. Ehkei kaikki muutkaan? 

Itä-Timor, tuttavallisemmin Timor-Leste, on Indonesian pieni naapurimaa, joka on ollut 1510-luvulta aina vuoteen 1975 asti Portugalin siirtomaa. 70-luvun puolivälissä Timor julistautui itsenäiseksi, mutta indonesialaiset miehittivät sen. Maassa on ollut sen jälkeen levottomuuksia eivätkä ne päättyneet vuoteen 2002, jolloin maa itsenäistyi. Vasta viime vuosina tilanne maassa on tasaantunut. Viime syksynä pidettiin vaalit, jotka sujuivat rauhallisesti. 

Lisäksi Lonelyplanet kertoo muun muassa, että:

• saarivaltion ympärillä on maailman parhaat sukelluspaikat, 
• hintataso on muita Kaakkois-Aasian maita korkeampi ja
• maassa järjestetään vuosittain Tour de Timor pyöräilytapahtuma ja Dili marathon.

Suomeen verrattuna hyvin erilaisessa kulttuurissa asumisen ajankohta tuntuu nyt oikealta meidän perheelle. Kotona ei ole enää vauvoja, vaan toimivia leikki-ikäisiä eikä koulua tarvitse vielä aloittaa, vaikka tuolla se olisi 5-vuotiaalle jo mahdollista.

Matkavalmistelut on aloitettu. Myimme asuntomme keväällä, olemme vuokranneet varaston tavaroillemme, passit on uusittu ja olemme käyneet matkailuun erikoistuneella lääkärillä hakemassa reseptit, rokotesuunnitelmat ja muuta terveyskonsultaatiota.

Tutustuimme vanhemman lapsen kanssa myös todella tarkasti tauteja eri puolilla maailmaa levittäviin hyttysiin, joista oli koottu seinälle näyttävä kollaasi. 

Lääkäri oli  kehitysmaiden asioihin perehtynyt, sympaattisen oloinen erikoislääkäri, joka toivotti meille onnea matkaan ja kehotti pitämään toisistamme huolta. 

Otimme esimakua Kaakkois-Aasiaan matkustamalla Balille ja Lombokin Gili Airille vuonna 2009. Kuvan kukat ovat sieltä.