Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
Sandaalivuosi
Suomalainen lapsiperhe muuttaa Itä-Timorin pääkaupunkiin Diliin vuodeksi. Blogissa seurataan heidän elämänmuutostaan ja arkielämäänsä trooppisessa kehitysmaassa.
Cristo Rei
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Good Bye Timor-Leste!
Eilen se päättyi: vuosi Dilissä. Lähdemme lomalle ja viimeinen kohteemme on Suomi. Viimeisellä viikolla olemme olleet kuin turisteja täällä. Kun auto on myyty, olemme ajelleet taksilla ja tarkkailleet kaupunkia kuin olisimme täällä ensimmäistä päivää.
Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
torstai 3. heinäkuuta 2014
Loi Hunon Bungalow
Mies houkutteli minut vielä retkelle districtiin. Luulin nähneeni jo tarpeeksi Timor-Lesteä, mutta olin väärässä. Viquequen Ossussa luonto oli ihan erilaista kuin muualla Itä-Timorissa: lähes sademetsää ja vehreän vihreää vuoristoa. Pienen Pousadan pihapiiriin rakennetun, perinteistä tyyliä edustavan, bungalowin erikoisuus oli maisemakylpyhuone ammeineen.
lauantai 24. toukokuuta 2014
Juhlava kotimatka
Onnea 12-vuotiaalle Itä-Timorille! 20. toukokuuta 2002 Itä-Timor julistettiin itsenäiseksi. Tänä tärkeänä päivänä, 12 vuotta myöhemmin, me ajoimme Tutualan kylästä Diliin, noin 230 kilometriä. Kuvia matkan varrelta:
3. kerta...
...toden sanoo. Ei lähdetty kahdeksan kilometrin lenkille. Tutualan kylässä tuuli ja satoi, suorastaan myrskysi. Olimme jo luopuneet toivosta nähdä Jaco, kun emäntä tuli kertomaan, että Pousadan omistaja on tulossa käymään ja pystyy järjestämään meille kyydin. Kamalassa kunnossa oleva tie vastasi aiemmin kuultuja tarinoita. Ehkä sopivin kulkupeli olisi ollut maansiirtokone, joka juorujen mukaan hiljattain kampesi yhden kaatuneen auton mudasta ylös.
![]() |
| Aluksi tie näytti vielä tieltä. |
![]() |
| Tässä kohdin oli isolla Hiluxillakin tekemistä. Mies hyppäsi kyydistä ottaakseen tuntumaa tilanteeseen ja muta hajoitti sandaalit kaksiosaisiksi. |
![]() |
| Valu Beachiltä kalastajat kuljettavat perille päässeet muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle Jacolle. |
![]() |
| Vaikka satoi, autio paratiisisaari hurmasi meidät. |
![]() |
| Perheen naisväki uskaltautui uimaan, mutta tunti tihenevässä tihkusateessa riitti meille. |
![]() |
| Vene rantaan. |
![]() |
| Kalastajien "kiossilla" |
![]() |
| Good Bye paradise! |
![]() |
| Illalliskalamme |
![]() |
| Alun perin meidän piti viettää täällä kaksi yötä, mutta nyt mukava Pousada houkutti ravintolaa ympäröiviä kosteita pieniä bungaloweja enemmän. |
![]() |
| Illalla aurinko jo näyttäytyi vähän. |
2. Yrityspäivä: kohteena Jaco
Valu Beachin bungaloweilla työskentelevä mies kertoi puhelimessa, että saatte kyllä helposti kyydin Tutualasta rantaan: "Monet tulevat ja tiellä kulkee paljon autoja." Kai meitä vastaan kaksi autoa tulikin, kun ajoimme kylään. Kylään saavuttuamme totesimme, ettei kylässä ole poliisiauton lisäksi muita ajoneuvoja. Onnistuimme kuitenkin selvittämään, että kylässä olisi Pousada, jossa voisi yöpyä. Kääntäessämme autoa yhden talon pihassa juutuimme mutaan. Ystävälliset kylänmiehet työnsivät auton irti ja ajoimme Pousadaan monen kymmenen paikallisen lapsen saattelemana.
Mahtavien merinäköalojen ympäröimä Pousada osoittautuikin mainioksi paikaksi. Balilta Timoriin muuttanut emäntä laittoi meille päivällistä, käyskentelimme pihalla katsomassa vuohia, apinoita, possuja jne. Emäntä kuitenkin valitteli, ettei pystynyt järjestämään meille autokuljetusta Valu Beachille. Otimme ison huoneen varavuoteella ja nautimme siististä, vastaremontoidusta majoituksesta ja hyvästä palvelusta. Nukkumaan mennessä teimme päätöksen. Kun on näin pitkälle päästy, niin huomenna mennään vaikka kävellen. Emäntä järjesti meille oppaan ja sanoi, että kannattaa lähteä aikaisin, jos haluaa säilyä kuivana. Aamupäivällä kuulemma usein satoi.
![]() |
| Huvimaja Pousadan pihalla. |
![]() |
| Kukkaloistoa tien laidalta. |
![]() |
| Huikeat maisemat Pousadasta merelle. |
![]() |
| Vastamaalatun Pousadan väriloistoa. |
![]() |
| Terassilla. |
![]() |
| Pousadan sisustuksessa oli aavistus intialaistyyliä. |
![]() |
| Pousadan pihamaa oli vekaroiden mieleen. |
1. Yrityspäivä: kohteena Jaco
Comissa vietetyn yön ja aamiaisen jälkeen olimme valmiina matkaamaan veneellä Jacoon. Istuimme veneessä kevyesti tärisevät puolitoista tuntia. Pienin otti unetkin, kunnes alkoi tapahtua.
Ristiaallokossa kova merenkäynti kasvatti aallot yhtäkkiä monen metrin korkuisiksi eikä matkanteko tuntunut enää turvalliselta. Muutaman kerran vene putosi lähes pystysuorassa asennossa alaspäin ennen kuin teimme päätöksen kääntyä takaisin Comiin. Emme me sentään henkemme kaupalla Jacoon halunneet matkata.
"Toukokuussa sää on usein liian hurja", totesi majatalon isäntä meidän palatessamme takaisin. Emäntä laittoi meille perinteisen päivällisen: grillattua kalaa, mustekalaa, riisiä ja salaattia. Päätimme yöpyä vielä yhden yön Comissa ja ajaa seuraavana päivänä autolla Tutualan kylään. Saimme kuulla, että viimeinen 8 kilometriä matkastamme Valu Beachille olisi mahdoton taittaa meidän autolla, mutta optimistisesti ajattelimme, että kyllä me varmaankin saamme helposti kyydin.
![]() |
| Tässä vielä toiveikkaasti keula kohti Jacoa. |
![]() |
| Takaisinpäin matka taittui nopeasti. |
![]() |
| Majatalon terassilla aamiaisella. |
![]() |
| Ehkä kokeilemme tällä seuraavalla kerralla? |
![]() |
| Kylän pojat lähtivät mukaan taisteluleikkiin. |
![]() |
| Rannan lemmikit. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















































