Cristo Rei

Cristo Rei

lauantai 24. toukokuuta 2014

3. kerta...

...toden sanoo. Ei lähdetty kahdeksan kilometrin lenkille. Tutualan kylässä tuuli ja satoi, suorastaan myrskysi. Olimme jo luopuneet toivosta nähdä Jaco, kun emäntä tuli kertomaan, että Pousadan omistaja on tulossa käymään ja pystyy järjestämään meille kyydin. Kamalassa kunnossa oleva tie vastasi aiemmin kuultuja tarinoita. Ehkä sopivin kulkupeli olisi ollut maansiirtokone, joka juorujen mukaan hiljattain kampesi yhden kaatuneen auton mudasta ylös.

Aluksi tie näytti vielä tieltä.
Tässä kohdin oli isolla Hiluxillakin tekemistä. Mies hyppäsi kyydistä ottaakseen tuntumaa tilanteeseen ja muta hajoitti sandaalit kaksiosaisiksi.
Valu Beachiltä kalastajat kuljettavat perille päässeet muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle Jacolle.
Vaikka satoi, autio paratiisisaari hurmasi meidät.
Perheen naisväki uskaltautui uimaan, mutta tunti tihenevässä tihkusateessa riitti meille.
Vene rantaan.
Kalastajien "kiossilla"
Good Bye paradise!
Illalliskalamme

Alun perin meidän piti viettää täällä kaksi yötä, mutta nyt mukava Pousada houkutti ravintolaa ympäröiviä kosteita pieniä bungaloweja enemmän.
Illalla aurinko jo näyttäytyi vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti