Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
Suomalainen lapsiperhe muuttaa Itä-Timorin pääkaupunkiin Diliin vuodeksi. Blogissa seurataan heidän elämänmuutostaan ja arkielämäänsä trooppisessa kehitysmaassa.
Cristo Rei
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Good Bye Timor-Leste!
Eilen se päättyi: vuosi Dilissä. Lähdemme lomalle ja viimeinen kohteemme on Suomi. Viimeisellä viikolla olemme olleet kuin turisteja täällä. Kun auto on myyty, olemme ajelleet taksilla ja tarkkailleet kaupunkia kuin olisimme täällä ensimmäistä päivää.
Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
Katukuvassa on tapahtunut valtavasti kehitystä vuoden aikana: puistoja on kunnostettu, katuja levennetty ja asvaltoitu uudelleen, on tullut liikennevaloja ja -merkkejä. Samaan aikaan palvelut parantuvat: tulee uusia kahviloita, kauppoja, kirjastoja ja kuntosaleja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti