Cristo Rei

Cristo Rei

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tibarista Maubaraan

Ensimmäinen viikonloppuretkemme omalla autolla suuntautui Dilistä länteen. Luimme Lonely Planetista, että sieltä löytyvät linnoituksen rauniot ja paikka on Must See -osastoa. 

Matkalla lapsille ja ehkä vähän meillekin tuli nälkä. Pysähdyimme Tibar Beach Retreatissa syömässä. Paikka oli ihana! Hyvää ruokaa, tyylikäs sisustus ja hymyilevä henkilökunta. Päälle vielä merinäköalat ja lapsia kiehtova suihkulähde kaloineen. Tibarissa voi myös majoittua rinnettä myötäilevästi rakennetuissa bungaloweissa, joista näytti kaikista olevan huikeat näköalat merelle. 


Varsinainen kohteemme Maubarassa (http://en.m.wikipedia.org/wiki/Maubara) ei ihan vastannut ennakko-odotuksiamme. Linnan rauniot osoittautuivat lyhyeksi noin hehtaarin kokoisen puistoalueen rajaavaksi muuriksi, jonka merenpuoleisella sivustalla oli kaksi vanhaa tykkiä. Suomenlinnassa muutaman kerran käyneitä helsinkiläisiä rauniot eivät saaneet liekkeihin, mutta rauhallinen ja kaunis kohde kyllä oli.

 

Puistoalueella oli siellä täällä bambukalusteista koottuja seurusteluryhmiä ja keskellä oli kolonialistista tyyliä edustava sinivalkoinen pieni, mutta siisti ja tyylikäs ravintola. 


Matkaoppaan mainostamat isot käsityömarkkinat jäivät meiltä näkemättä, mutta rannassa oli muutama kauppias, joilta ostimme parin timorilaisia sohvatyynyjä. Maubaran rannalla oli myös chic kahvila, jossa expatit chillailivat nauttien luomujoogateetä.
 

Paluumatkalla Diliin pistäydyimme Liquicasan pikkukaupungin liepeillä sijaitsevalla luksuscampingalueella. Suuret huvilateltat on pystytetty rannalle ja (kuulemma) varustettu mukavuuksilla. Alueella on myös ravintola, joka leposohvineen tarjoaa leiriytyjille rentoutumispaikan, jossa aika tuntui pysähtyvän. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti