Kävimme jo toistamiseen viikonloppureissulla Timor-Lesten toiseksi suurimmassa kaupungissa Baucaussa (122km Dilistä itäänpäin). Indonesian miehityksen aikaan tässä pienessä vehreässä kaupungissa tuhoutui valtava määrä vanhoja rakennuksia. Muutamia kuitenkin säilyi ja yksi niistä on vaaleanpunainen Pousada. Rakennus on toiminut sodan aikaan muun muassa vankilana ja jonkinlaisena salaisena tukikohtana. Nyt jo joitakin vuosia sitten remontoitu rakennus toimii viehättävänä hotellina, jonka yhteydessä on timorilaisittain todella tasokas ja kohtuuhintainen ravintola.
Dilin seudun ulkopuolella tämä Pousada taitaa olla ainoa majapaikka, jota voi hotelliksi kutsua. Edes juokseva vesi ei todellakaan ole itsestään selvyys districtien majataloissa, mutta tässä Pousadassa huoneen hintaan sisältyi paljon enemmän: ilmastointi, televisio, parveke, puhtaat tuoksuvat vuodevaatteet ja pyyhkeet, huonepalvelu ja jopa hiustenkuivaaja. Sisustus noudattaa portugalilaista hillittyä siirtomaatyyliä, joka ainakin omaan silmääni on varsin tyylikästä.
Tämä toinen Baucaun reissumme oli sääolosuhteiltaan ihan erilainen kuin syksyinen. Silloin kylvimme auringonpaisteisessa tyyneydessä, kun taas nyt oli myrskytuulta ja sadetta. Off season -tunnelmia siis:
 |
| Pousadan julkisivu |
 |
| Ylätasanne |
 |
| Kaikki sävy sävyyn. |
 |
| Portaita ja porrastasanteita |
 |
| Kauniit ovet johtavat tyhjään baariin. |
 |
Autiolla ja sateisella terassilla.
Jopa aurinkovarjojen jalustoina toimivat autonrenkaat oli maalattu roosalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti