Koko matkaltaan mutkainen tie muuttui Indonesian puolella niin asvaltiltaan kuin maisemiltaankin. Indonesian puolella näytti vehreämmältä ja vauraammalta. Vauraus näkyi jo rajaa lähestyttäessä: koulupuvuissaan vastaan kävelevät näyttivät terveemmiltä ja paremmin ruokituilta.
Vaikka meillä oli kaikki paperit kunnossa, rajanylityksessä vierähti pari tuntia, minkä jälkeen piti vielä käydä ilmoittautumassa rajaa lähimmän kaupungin, Atambuan poliisiasemalla. Tullissa kävikin ilmi, että Indonesian suurlähetystö oli vahingossa kirjannut autollemme vain kolme päivää oleskelulupaa. Koska kyseessä oli kirjoitusvirhe, päätimme ottaa riskin ja olla välittämättä asiasta. Paluumatkalla jännitimme sitten turhaan, kuinka käy. Kukaan ei huomannut virhettä.
Koska kokonaismatka on kestoltaan noin 13 tuntia yhtäsoittoista ajoa, me päätimme yöpyä matkan varrella Kefamenanun pienessä teollisuuskaupungissa. Lonelyplanetin opastamana kävimme ensin katsastamassa "Top Choice" -paikan, jonka pihalla ei ollut yhtään autoa. Respan kaverit kuitenkin sinnikkäästi väittivät paikan olevan täynnä, vaikka aulassakaan ei näkynyt ketään. Hämmentyneinä ajoimme pääkadun varrella olevaan hotelliin, josta saimme yösijan. Lakanat olivat puhtaat eikä missään näkynyt pieneläimiä, vaikka hotelli oli jo varmasti parhaista päivistään aika lailla nuhjaantunut. Aamusuihkun jälkeen otin itse käyttöön mielummin oman rantapyyhkeen kuin hotellin tarjoaman liian käytetyn.
Nautimme nuudelia iltapalaksi ja aamupalaksi, tietysti pahaa pikaindokahvia makealla maidonkorvikkeella. (Indonesiassa on mielestäni kaksi perustavaa laatua olevaa valittamisen aihetta. Toinen on tuo kahvi ja toinen se, ettei viiniä oikein tahdo saada ruoan kanssa kuin hienommista paikoista hienoon hintaan.)
Taustatöitä tehtiin!
Rajan ylitys autolla ei ollut ihan kakkupalajuttu. Ensin oli hankittava matkaporukalle viisumit Indonesian suurlähetystöstä. Byroo on auki tätä tarkoitusta varten joka arkiaamu 9-12, mutta silti viisumeita käsitellään vain tietty määrä päivää kohti, joten oikeampi aukioloaika olisi 9-11. Lomakkeita pitää täyttää yhteensä 3 matkustavaa henkilöä kohti ja lisäksi on kirjoitettava kirje, jossa pitää kertoa matkan tarkoitus ja suunnitelma. Autoa varten tarvitaan oma kirje ja lomakkeet, joista yksi pitää hakea liikennevirastosta.
Koska uskon, että tosi moni tätä blogia lukeva on juuri näinä päivinä matkustamassa Dilistä autolla Kupangiin, niin annan vielä yhden vinkin. Älä vaan täytä lomakkeita sinisellä kynällä, koska sitten homma on aloitettava alusta mustalla. Ja varo: jos päivän viisumikiintiö on jo täynnä, et saa luukulta välttämättä edes tyhjiä lomakkeita korjataksesi värivirheen seuraavaa jonotusta varten. Jos et saa luukulta lisää lomakkeita, käänny vartijoiden tai ihan kenen tahansa muun työntekijän puoleen ja näytä mahdollisimman surulliselta tai jopa melodramaattiselta. Setelit lomakkeiden välissä takaavat kuulemma oikein ystävällisen ja sujuvan palvelun. En kokeillut. Vastustan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti